Kaikki Tiet Johtavat Lembergiin

Tiedätkö, missä on Lemberg? Älä välitä, en minäkään vuosi sitten. Silloin luin Jenny Erpenbeckin Päivien loppu (2012; upea suomennos Jukka-Pekka Pajunen 2020). Kirjaa pidetään Erpenbeckin tähänastisena pääteoksena ja filosofisimpana työnä. Kieltämättä se summaa 1900-luvun historiaa, kuten: ”Oli sitten sota tai ei, Euroopassa ihmiset olivat aina vaeltaneet pitkin maanosaa, sekoittuneet, ja etsineet taas uuden kotipaikan, mikäli yksi maa tarjosi liian vähän tai elämä oli jostain muusta syystä käynyt kestämättömäksi.” Noloa tunnustaa, mutta kirjan antia vähän haittasi, että perustietoni esimerkiksi Lembergistä olivat vajavaiset – siis kaunistelematta, olemattomat.

Lemberg oli vanha saksalainen/Itävalta-Unkarin kaupunki, josta ensimmäisen maailmansodan jälkeen tuli puolalainen kaupunki L’wów, toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton kaupunki L’vov, ja nykyisin se on ukrainalainen kaupunki L’viv. Erpenbeckin toteamusta voisi siis täydentää siten, että Euroopassa myös kaupungit ovat voineet vaeltaa pitkin maanosaa, sekoittua ja joutua uuteen kotimaahan, tosin fyysisesti paikallaan pysyen.

Lemberg-L’viv:n historian opin Anne Applebaumilta, joka kuvailee itäisen keski-Euroopan historiaa ja ajankuvaa tutkimusmatkallaan vuonna 1994 kirjassa Between East and West: Across the Borderlands of Europe. Kirja on julkaistu uudestaan muuttamattomana 2015. Applebaum tuntee alueen historian, osaa puolaa ja venäjää ja kertoo rehellisesti, miltä hänen rajamaaksi kutsumansa alue neuvostorealistisine kaupunkeineen ja lähiöineen länsimaisin silmin näytti 1990-luvun alussa. Lembergissä Applebaumin löytää Habsburgien ajan arkkitehtuuria ja jonkinlaisen saksalaisen kulttuurialueen taskun. Saksalaiset poistuivat Lembergistä ennen toisen maailmansodan ja vaihtuvien miehitysten kauhuja. Applebaum ei korosta juutalaisten historiaa eikä omaa taustaansa, mutta kyllähän se esiin tulee, että monissa kaupungeissa oli vuosisadan alkupuolella merkittävä juutalaisväestö, enää ei.   

Lemberg on keskipiste myös Philippe Sandsin kirjassa East West Street (2016), joka kertoo kolmen vuosisadan vaihteessa syntyneen miehen elämäntarinan. Yksi heistä on Sandsin isoisä, joka muutti ensin Wieniin ja pakeni sieltä Pariisiin, jossa hän avusti Itä-Euroopan pakolaisia. Kaksi muuta ovat kansainvälisen oikeuden merkkihenkilöt, Herscht Lauterpacht ja Raphael Lemkin, kumpikin syntynyt Lembergissä tai sen ympäristössä ja opiskellut Lembergissä. Lauterpachtista tuli lopulta kansainvälisen oikeuden professori Cambridgessä ja ihmisoikeuksien julistuksen (1948) valmistelija. Myös Lemkin erikoistui kansainväliseen oikeuteen, päätyi Washingtoniin, ja hänestä tuli kansanmurhaa koskevan kansainvälisen sopimuksen (1948) puolestapuhuja. Yhteistä kaikille kolmelle oli, että heidän Lembergiin jääneistä juutalaisista suvuistaan ei juuri kukaan jäänyt henkiin.

Sandsin kirja ei ole fiktiota, mutta siinä on monta juonta ja todellisuus hurjempaa kuin fiktio. Yksi juonista on Sandsin salapoliisityö, jolla hän selvittää jo pois nukkuneiden päähenkilöidensä historiaa. Kaikkea hän ei saa selville, salaisuuksia jää ja lukija saa vähän arvaillakin. Hän luo myös jännitteen Lauterpacthin ja Lemkinin välille siinä, tulisiko oikeudellisen keinon torjua fasismin kaltaisia liikkeitä olla yksilön oikeuksia korostava ihmisoikeussopimus vai vähemmistöjen eliminoimista ehkäisevä kansanmurhasopimus. Onneksi saatiin molemmat. 

Jään miettimään, kuinka uutta ihmisarvon yleismaailmallinen tunnustaminen oikeastaan on. Kansainliiton piirissä solmitut toisen maan alueella asuvien vähemmistöjen oikeuksia koskevat sopimukset osoittautuivat hampaattomiksi toisen maailmansodan alla. Vielä 1930-luvulla kansainvälinen yhteisö katsoi, että se ei voi puuttua valtion sisällä tapahtuviin asioihin. Tässä suhteessa ollaan kai menty eteenpäin – ihmisoikeusloukkauksista tiedetään eikä niitä pidetä vain maan sisäisenä asiana. Toinen juttu tietenkin on, miten paljon kansainvälinen yhteisö voi niille tehdä. 

Minun sukupolveni maantieto on kummallisella tavalla aukollinen. Siitä puuttui Lembergin lisäksi kokonainen alue, rajamaa (borderland/okrainy/kresy), kuten Applebaum sitä kutsuu. Vasta aikuisiällä, jos silloinkaan, olemme oppineet asioita Virosta, Latviasta, Liettuasta, Puolasta, Valko-Venäjästä ja Ukrainasta. Kiitos Erpenbeckin, Sandsin ja Applebaumin kaltaisten hienojen kirjailijoiden saamme rikastaa käsitystämme maanosamme historiasta ja kulttuurista.  

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.